Kilpailukalenteri
Talvisarjajuoksu
Tapahtumat: 7
Talvisarjajuoksu muodostaa jo pitkän perinteen. Juoksusarjaa ollaan järjestetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1974, jolloin Lapin Lukko isännöi tapahtumaa. Syksystä 1975 alkaen RDS -seura on järjestänyt juoksusarjaa, jossa juostaan nyt jo 35. sarjajuoksukautta. Vuoden 2009 loppuun mennessä talvisarjajuoksu on juostu 211 kertaa ja kilpailuihin on osallistunut kaikkiaan 14 066 juoksijaa
Ratajuoksut
Tapahtumat: 2
Seura järjestää eri ratamatkojen piirinmestaruuskilpailuja ja muita juoksutapahtumia, joista tiedotetaan myöhemmin tällä sivulla.
Maantiejuoksu
Tapahtumat: 7
Songan ympärijuoksua ollaan järjestetty vuodesta 2001 lähtien. Kilpailuajankohta on perinteikkäästi Songan kylätapahtuman yhteydessä. Reitti kiertää luonnonkauniin järven ympäri ja on saanut juoksijapiirissä tunnustusta hyvänä vanhanajan tapahtumana. Tapahtumaa on järjestämässä myös yhteistyöseura Arctic Marathon Club.
Rovaniemi Marathon on osallistujamääriltään mittavin tapahtuma, joka juostaan keskikesällä Rovaniemen keskustassa. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta ja viime vuonna osallistujamäärissä saavutettiin uusi ennätys 840 osallistujaa. Tapahtumaa on järjestämässä myös Arctic Marathon Club.
EventList powered by schlu.net

